Valitse sivu

Rakennusten vähähiilisyyden arviointimenetelmä

Menetelmä on osa vuonna 2017 julkistettua ympäristöministeriön vähähiilisen rakentamisen tiekarttaa. Sen päämääränä on, että rakennuksen elinkaaren hiilijalanjälkeä ohjataan lainsäädännöllä ja vähähiilisyydelle tullaan asettamaan raja-arvot vuoteen 2025 mennessä.

Vähähiilisen rakentamisen
tiekartan eteneminen

Uuden maankäyttö- ja rakennuslain valmistelu on parhaillaan käynnissä ja sen pohjalta tullaan antamaan erilliset asetukset  vähähiilisyyden arvioinnista.

 

 

Esimerkkejä projekteista, joiden toteuttamiseen olemme osallistuneet

Kohti vähähiilistä rakentamista

Mikä on rakennusten vähähiilisyyden arviointimenetelmä?
Arviointimenetelmä pohjautuu Euroopan komission Level(s)-menetelmään sekä EN-standardeihin. Ministeriö on järjestänyt lausuntokierroksen menetelmän kehittämiseksi, ja sen odotetaan julkaisevan päivitetyn version menetelmästä vuoden 2021 aikana.

Rakennusten päästöt lasketaan käytännössä kertomalla kunkin käytetyn materiaalin tai energianlähteen määrä sen päästökertoimella. Materiaalien osalta elinkaaripäästöihin lasketaan lisäksi materiaalien kuljetukset, työmaa, vaihdot ja korjaus elinkaaren aikana sekä loppukäsittely. Näistä kuljetuksille, työmaalle, korjauksille ja loppukäsittelylle on annettu taulukkoarvot, joita käytetään koko hankkeen materiaaleille. Materiaaleille tarvittavat vaihdot lasketaan materiaalien teknisen käyttöiän ja rakennuksen arviointijakson avulla.

Lue lisää arviointimenetelmästä.

SYKE Päästötietokanta
Ympäristöministeriön rakentamisen päästö tietokanta tarjoaa rakennustuotteiden päästökertoimet sekä hiilijalanjäljen että -kädenjäljen laskentaan. Tietokanta sisältää yleisiä päästökertoimia rakennustuotteille.

Niitä käytetään silloin, kun toimittaja ei ole tiedossa, tai jos tuotetoimittajalla ei ole tuotteelleen ajantasaista ympäristöselostetta (EPD). Lisäksi tietokannassa on päästötietoja energialle, kuljetuksille, rakentamiselle ja purkamiselle ja purkutuotteiden käsittelylle.

Lue lisää tietokannasta 

Miksi valita One Click LCA vähähiilisyyden arviointi -laskentatyökalu seuraavaan projektiisi?

One Click LCA tukee Ympäristöministeriön arviointimenetelmää ja työkalun avulla saat nopeasti sekä luotettavasti menetelmän mukaiset tulokset kaiken muotoisiin rakennusprojekteihin niin projektien alkuvaiheissa kuin loppuvaiheessa. 

Valitse, syötetäänkö rakennusmateriaalit ja muut datapisteet manuaalisesti vai tuodaanko ne Excelistä, Teklasta, Revitistä, IFC:stä, IESVE:stä, IDA ICE-ohjelmistosta tai muista työkaluista. Voit myös syöttää rakennusalueet, energiankulutuksen, vedenkulutuksen, rakennustyömaan toiminnat, päästöt ja poistot saadaksesi täyden kuvan rakennuksesi päästöistä sen  elinkaaren ajalta. 

Saat käyttöösi SYKE päästötietokannan lisäksi One Click LCA:n päästötietokannan, joka on 100 000:lla datapisteellään maailman suurin. Tietokanta on erityisesti suunniteltu helpottamaan tarvitsemiesi tietojen löytämistä. Voit muun muassa käyttää erilaisia suodattimia löytääksesi materiaalien EPD:itä tai muuta tärkeää tuotetietoa. Voit myös vertailla eri materiaaleja keskenään, jolloin voit löytää ja valita kohteellesi sopivimman ja vähäpäästöisimmän tuotteen helposti.

One Click LCA Carbon Designer-moduulin avulla voit huomioida materiaalien hiilijalanjäljen jo suunnitteluvaiheessa.

Carbon Designer -työkalun avulla voit luoda baseline-rakennuksen hetkessä ja vertailla suunnitteluvaihtoehtoja nopeasti käyttäen valmiita rakenteita tai materiaaleja.

Vähähiilisen rakentamisen lyhyt oppimäärä: työkalut, laskenta & miten päästä alkuun

Haluaisitko oppia lisää rakentamisen ilmastovaikutuksista? Miten päästä alkuun päästötietojen laskennassa?

 

Raportti

Carbon Footprint Limits for Common Building Types

One Click LCA ympäristöministeriölle laatima raportti asuinkerrostalojen, toimisto-, palvelu-, koulu- ja liikerakennusten hiilijalanjäljen raja-arvoista tulevan lainsäädännön pohjaksi.

Haluatko tietää lisää

rakennuksen vähähiilisyyden
arviointi – työkalusta?